Täydellistä

Arki
                 Lukuaika 2 minuuttia

Kilpailu kiristyy, sanoo media. Modernin länsimaisen yhteiskunnan talousmalli on riippuvainen jatkuvasta talouskasvusta, tarkoittaen että niin työntekijöiden kuin yritysten tuottavuuden ja tehokkuuden on kehityttävä yhä enemmän ja enemmän.

Joskus tämä sama tehokkuuden tavoittelu laskeutuu työelämästä vapaa-ajalle, ainakin allekirjoittaneen tapauksessa.

Wikipedia määrittelee perfektionismin “haluksi tehdä asiat mahdollisimman hyvin”. Kuulostaa järkevälle.

Vaihtoehtoinen määritelmä on “uskomus, että täydellisyyttä kuuluu tavoitella.” Itsestään selvää, eikö?

Tämä ajattelutapa on muodostunut minulle elämäntavaksi: se on lähes loputon motivaation lähde.

Perfektionismi muistuttaa olemassaolostaan pienissä asioissa: vaatekaappin sisältö on viikattu, sänky pedattu ja muistiinpanot arkistoitu säntillisesti. Järjestys on voimaannuttava tunne, se on valtaa.

Valitettavasti niin tässä kuin kulutusluottojen koroissa liikaa on liikaa. Kun muovipussikokoelmasi näyttää tälle, on aika miettiä teettääkö perfektionismisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Yllä määritelty täydellisyyden tavoittelija olen ollut jo pitkään, mutta siitä tietoinen vain vähän aikaa. Niin pinnan alla kuin päällä se on ohjannut elämäni jokaista päätöstä: koulussa arvosanat olivat ilon ja surun aihe, videopeleissä piti olla paras ja varusmiespalveluksen lähestyessä tiesin jo kutsunnoissa haluavani reservin upseeriksi.

Onnekseni ovat tekemäni valinnat tuoneet jonkinlaista menestystä: valmistuin vänrikiksi, pääsin korkeakouluun opiskelemaan ja haastan itseäni jatkuvasti.

Monesti ajattelen olevani onnellinen kunhan vain onnistun tässä yhdessä asiassa, pärjään tentissä tai pääsen jonnekin kouluun, carpe diemistä ja muusta hetkestä elämisestä huolimatta. Mutta perfektionistin onnistuessa jossakin, oli tavoite alunperin kuinka hankala tahansa, alenee sen arvo välittömästä ja katse kiinnittyy seuraavaan suurempaan ja vaikeampaan haasteeseen. Onnistumisen ilo kestää vain pakenevan hetken verran.

Objektiivisesti tarkasteltuna saattaisi monikin olla tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseeni, mutta minua vaivaa silti ajatus: “pystyn parempaan.” Onneksi eräs ystäväni muistutti minua hiljattain: “vaikka täydellisyyteen pyritään, ei sitä koskaan saavuteta eikä ole tarkoituskaan.”

Mittaamme toinen toistemme paremmuutta menetyksellä hyvinkin mustavalkoisesti: lääkärit ja yritysjohtajat tuntuvat olevan eräänlaisia ylempiä otuksia. Elävässä elämässä kuitenkin itseäsi vertaillessasi muihin ovat vastakkain sinun kulissit ja muiden julkisivut, niiden ei ole tarkoituskaan näyttää samalle. Turha siis ressata liikoja. Maapallo pyörii ja universumi laajenee juridiikan arvosanasta huolimatta. Kunhan vain muovipussit pysyvät viikattuina.

PS. Muovipussi taitellaan kuten jenkkien lipput, toveriperfektionisteille ohjeet täältä.

Previous
Drop the bass
Next
Langalla