Sivistyksen käsikirja

Vapaa-aika
               Lukuaika 2 minuuttia

“Kaikki, mitä tulee tietää” lupaa Dietrich Schwanitzin kirjoittama Sivistyksen käsikirja. Kirja on johdatus sivistyksen maailmaan ja se jakaantuu kahteen kokonaisuuteen: tiedot-osiossa listataan tärkeimmät tapahtumat lähinnä Euroopan historiassa viimeisen 2500 vuoden ajalta ja taidot-osiossa taas avataan sivistystä pelinä: miten aiemmin opittua tietoa sovelletaan.

Kirjan suomentaja on lisännyt näiden varsinaisten osioiden lisäksi loppuun Suomen historialle omistetun osuuden, joka kuvaa erinomaisesti suomalaisuuden juuria: sitä kuinka Suomi muovautui historian pyörteissä Ruotsin vallan alta Venäjän kautta itsenäiseksi valtioksi.

Kuten kirjan tekstin aloittaneesta lauseesta voisi päätellä on kirja kirjoitettu hieman ylimielisellä asenteella: kirja uskottelee, että kaikki tietämisen arvoinen todellakin on kirjassa ja muu tieto ei ole aikasi arvoista.

Ylimielisyyden taustalla on kuitenkin voimakas tunneside kirjaan ja sen luomisprosessiin: seurauksena on tiedon määrään suhteutettuna oikein viihdyttävä tuotos. Suuren faktatiedon lisäksi kirja tarjoaa uudenlaista perspektiiviä koko sivistys-käsitteeseen: se ei ole pelkästään tietty lista luettavia kirjoja ja nähtäviä taideteoksia, vaan se on elämäntapa. Sivistyneen henkilön ei ole tarve tietää kaikkia nippelitietoja jokaisesta suuresta filosofista ja taiteilijasta; aivan kuten koulukirjasta tarttuneet opit unohtuvat joskus, niin myös käy näille nippelitiedoille, joita myös sivistyksen kulmakiviksi voisi kutsua. Joskus nämä seikat opetellut ja näin sivistynyt henkilö on edelleen sivistynyt.

Eräs mielenkiintoisimmista kirjan esittelemistä ideoista on se, että oman tietämättömyytensä näyttäminen on sivistymätöntä. Saattaa kuulostaa itsestään selvälle, mutta kuvitelkaamme seuraavanlainen tilanne: henkilö A käyttää B:n kuullen jotain sivistyssanaa jota kuulija ei täysin ymmärrä. Tähän vastaaminen kiinnittämällä huomio A:n snobeiluun saattaa B ilmi oman tietämättömyytensä ja näin sivistymättömyytensä. Sivistys onkin välillä kuin miinakenttä. Toisaalta on sivistymätöntä yrittää tarpeettomasti tuoda ilmi oman sivistyksensä paremmuutta.

Lukijan tulee omaksua kirjassa esitetyt opit tiettyin varauksin. Kirja muun muassa tuomitsee TV:n katsomisen kokonaan sivistymättömänä ja opettaa lukemisen olevan ainoa sivistyksen lähde. Lienee itsestään selvää etteivät asiat ovat läheskään näin mustavalkoisia.

Puutteistaan huolimatta on kirja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kokonaisuutena se on erinomaista kertausta lukion historian sekä yhteiskuntaopin sisällöistä ja auttaa ymmärtämään miten tämän päiväinen yhteiskuntamalli kaikkine ominaisuuksineen on oikein muodostunut ja kuinka siellä, ainakin teoriassa, tulisi toimia ja käyttäytyä.

PS. Kirja käy myös erityisen hyvin iltalukemiseksi vuoteeseen, sillä viimeistään puolen tunnin lukusession jälkeen olet valmis nukahtamaan.

Previous
My bucket list
Next
Miksi hyvät ihmiset tekevät pahoja tekoja?