Onko elämää ilman feisbuukkia?

Vapaa-aika
                  Lukuaika 2 minuuttia

Aikamme suuren, tällä kertaa nimeltä mainitsemattoman filosofin sanoin feisbuukissa asiointi on kuin tyhjän jääkaapin avaaminen siinä toivossa, että jotain kiinnostavaa olisi sinne ilmaantunut.
Samanlainen ajattelu sai minut miettimään, mitä jos olisin käymättä siellä vaikka kuukauden verran?

Tuumasta toimeen ja SOME-vapaa joulukuu pärähti käyntiin. Ja jottei haaste olisi liian helppo, lisättiin kieltolistalle Instagram, LinkedIn ja WhatsApp.

Alku oli helppoa, naamakirjaan pakollinen tilapäivitys tulevasta poissaolostani ja valikosta “poista tilini käytöstä”. Seurauksena kaikki tuottamani kommentit, tykkäykset ja sisältö profiilia myöten, hävisivät näkyvistä, mutta eivät olemasta.

Jouduin kuitenkin kohtaamaan SOMEttomuuden realiteetit: mistä nyt saisin päivittäisen annoksen selfieitä ja ruokakuvia, puhumattakaan yhteydenpidosta tovereihin.

Pienen kaivelun jälkeen sellaiset älypuhelimen ominaisuudet kuten tekstiviestit ja puhelinsoitot osoittautuivat oiviksi ratkaisukeinoiksi ongelmiini! Voimmekin miettiä, onko kehitys kehittynyt kun kuulemiset vaihdetaan puheen sijasta tekstillä.

Seuraavana parina viikkona saivatkin liittymän minuutit kyytiä. Kuinka paljon helpompaa olikaan sopia tapaamisesta puhelimitse kuin pitkällä edestakaisella sähköisellä kirjeenvaihdolla.

Joulukuun viimeisenä viikkona olin jo sopeutunut “uuteen” elämääni, jossa älyluuri ei hallinnut minua vaan vice versa.

Sain myös ilokseni todeta ettei poissaoloni ollut jäänyt kokonaan huomaamatta, kun vastaanotin tekstareita sisältäen tiedusteluita elossaolostani.

Kuukauden lähestyessä päätöstään huomasin oppineeni arvostamaan aitoja ihmiskontakteja aiempaa enemmän. Tajusin ettei juttutuokio tsätissä ole aivan kahvilatapaamisen veroinen.

Uuden vuoden saapuessa ja profiilieni uudelleenaktivoituessa koin kuitenkin löytäneeni uutta arvostusta sosiaaliselle medialle. Missään muualla en voisi jakaa jotain ja saada sille välittömästi satapäistä yleisöä, sisällön järkevyydestä huolimatta.

SOME ruokkii meidän tarvettamme saada tunnustusta olemassaolollemme ja teoillemme. Saatavilla on aina joku joka välittää, joka kuuntelee. Tämä johtaakin monesti nopeasti riippuvuuteen, ainakin allekirjoittaneella.

Ehkä tällä kuukauden tauolla sain todistettua itselleni kykyni ainakin vähän hallita kyseistä riippuvuutta ja samalla oikeuttaa käytön jatkamisen.

Itsensä haastaminen on hankalaa mutta sitäkin palkitsevampaa.

PS. Kirjoittaessani tätä blogia SOMEsta katseen seilaillessa läppärin ja kännykän välillä tunsin itseni varsinaiseksi sukupolveni stereotyyppiseksi edustajaksi.

Previous
Blogi? Blogi!
Next
Kokeile jotain uutta kuukauden ajan