Miksi hyvät ihmiset tekevät pahoja tekoja?

Arki
               Lukuaika 3 minuuttia

Ajattele kaikkia maailman ihmisiä. Sanotaan, että heidät pitäisi jakaa kahteen ryhmään heidän hyvyytensä perusteella. Hyviä ovat tietenkin sinun lisäksi lähimmäisesi, kenties jokunen työkaveri ja valitut julkimot. Pahoja ovat kaikki rikolliset, loput julkisuuden hahmot ja se yksi Janne luokaltasi, joka aina haastaa riitaa baarissa. On helppo ajatella asettamasi rajan olevan vakio, mutta saatat yllättyä, kuinka helposti voit itse joutua pimeälle puolelle.

Koko hyvä vastaan paha -vastakkainasettelulle löytyy pohja kristinuskosta: Lucifer tarkoittaa valonkantajaa ja hän oli Raamatun mukaan ensimmäinen arkkienkeli, Jumalan suosikki. Hänestä kuitenkin tuli liian ylpeä ja vallanhaluinen, minkä seurauksena Jumala karkoitti hänet helvettiin, jossa hänestä tuli itse paholainen, Saatana. Kristinuskon mukaan Jumala siis loi helvetin ja näin paikan, jonne säilöä maailman pahuuden: valitettavasti se ei siellä kauaa pysynyt.

Vuonna 1971 suoritettu Stanfordin vankilakoe kuvaa erinomaisesti, kuinka hyvät ihmiset joutuvat jopa huomaamattaan pahan valtaan, kunhan heille antaa siihen oikeanlaiset eväät. Professori Philip Zimbardon johtamassa kokeessa oli tavoitteena tutkia ihmisten käyttäytymistä vankilaolosuhteissa. Hän aloitti etsimällä paikallisen yliopiston kampukselta vapaaehtoisia, joita ilmaantui 75 kappaletta. Heistä eri tavoin seulomalla valittiin 24 opiskelijaa, jotka olivat viattomia, rehtejä ja hyväsydämmisiä; varsinaisia malliesimerkkejä hyvistä ihmisistä. Heistä muodostettiin yksi ryhmä vankeja ja toinen vanginvartijoita, tusinan verran molempia, jotka vietiin Stanfordin yliopiston kellariin. Sinne lavastetuissa vankilaolosuhteissa kokeen oli määrä kestää seuraavat kaksi viikkoa. Kokeen aluksi kotoa poliisin noutamat vangit puettiin alentaviin asuihin ja heidän nimet vaihtuivat numeroihin. Samalla vartijat saivat univormut, pamput ja ohjenuoraksi ylläpitää kuria ja järjestystä. Ensimmäinen hermoromahdus saavutettiin 36:ssa tunnissa, sodomiaan päästiin viidessä päivässä ja kuudentena koe piti päättää. Mikä oikein meni vikaan?

Niin kuin Lucifer Raamatussa, niin vartijatkin Stanfordissa sokaistuivat vallasta. Tekemisen puutteesta kärsivät vartijat viihdyttivät itseään laittamalla vangit kärsimään niin fyysisen kuin psykologisen väkivallan keinoin. Sama ilmiö tapahtui kymmenen vuotta sitten Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaalissa. Jos otamme käsittelyymme yhtälön, jossa ihmiselle annetaan valtaa ja asetetaan hänet tilanteeseen, jossa hän tylsistyneenä voi käyttää sitä miten vain, ei hänen synnynnäisellä hyvyydellä ole merkitystä. Hyvän ja pahan rajapyykki siirtyy ja huomaamatta olet liittynyt Darth Vaderin imperiumiin.

Me tuomitsemme muut ihmiset heidän tekojen, mutta itsemme meidän aikomusten perusteella. Tietenkin Janne löi kaveriaan, koska hän on syvällä sisimmissään paha. Minä taas en ole ikinä satuttanut ketään, ainakaan tarkoituksella. On aivan liian helppoa nähdä hyvän ja pahan kamppailu mustavalkoisena ja näin tuomita ja luokitella ihmiset heidän ilmeisen hyvyyden, tai sen puutteen, perusteella.

Mutta hankalaa on ymmärtää pahantekijää. Dostojevski lausui aikoinaan:

“Nothing is easier than to denounce the evil doer;

nothing more difficult than understanding him.”

Kenties on syytä tarkastella asettamaamme rajapyykkiä tarkemmin: se minne Janne mielestämme kuuluu, ei ole merkityksellistä. Ihmiset tekevät pahoja tekoja, koska me kaikki olemme sisimmissämme niin hyviä kuin pahojakin. Aivan kuten eri tilanteet luovat olosuhteet pahuuden kukoistamiselle, ovat ne yhtä hyviä mahdollisuuksia sankaruudelle. Saatamme syntyä enemmän tai vähemmän altiina jommalle kummalle, mutta loppukädessä päätämme vain ja ainoastaan itse teoistamme. Tärkeätä ei ole jatkuva sankarileikki; hyvä ja paha elävät harmoniassa kuten Yin ja Yang. Mutta kun sinulla on valta ja valinnallasi merkitys, mieti tarkkaan ja valitse oikein; katumus ei ole lempeä rakastajatar.

PS. Janne ei satuttanut ketään tämän tekstin tuottamisen aikana, häntä ei ole olemassa.

Previous
Sivistyksen käsikirja
Next
Päätepysäkki