Lukuaika 7 minuuttia

“Mitä hittoa mä haluan?”
Tuttu kysymys meille kaikille.

Vastauksia etsimässä

Niin kauan kun minä muistan, olen halunnut elämältä vastauksia.
Aluksi ne olivat lähes kliseisiä tuttavia kysymysten universumissa: onko Jumalaa olemassa, mikä on elämän tarkoitus, jätänkö jäljen kuolemani jälkeen maailmaan? Esittelen näihin eräät vastaukset.

Jumalan olemassaoloa lienee vaikea, ellei jopa mahdoton todistaa. Jopa Bible.org myöntää ihmisen olevan kyvytön todistamaan Jumalan olemassa oloa. Tarkoittaako tämä, ettei meidän kannattaisi käyttäytyä Raamatun oppien mukaisesti? Pascalin vedonlyönnin mukaan ei. Sen mukaan mikäli uskomme Jumalaan ja hänen oppeihin, odottaa meitä rajaton määrä hyötyä Taivaassa, vältymme ikuiselta kärsimykseltä Helvetissä ja tämän hinta on ainoastaan rajallinen määrä kustannuksia. Kustannuksia ovat esimerkiksi eräiden mielihyvien ja ylellisyyksien menetys. Raamatussa näihin kuuluvat muun muassa kultakorut, tatuoinnit ja kahden kuidun tekstiilisekoitukset. Pascalin mukaan on syntejä siis edelleen syytä välttää –  olit ateisti tai agnostikko! Kenties sinun vastauksesi on eri.

Elämän tarkoitus on äärimmäisen mielenkiintoinen kysymys, jota olen pohtinut jo pitkään. Enkä ole missään nimessä ainoa. Oman vastaukseni tähän löysin jo kauan sitten hävinneeltä netin keskustelupalstalta ja joudun siksi sen esittelemään ilman lähdettä, vaikkei alkuperäinen ajatus olekaan kyseessä.

Elämällä ei ole tarkoitusta. Tiedän, että se kuulostaa näin aseteltuna karulta, mutta pysy hetki mukanani. Ajattele, jos elämälle olisi jokin tietty tarkoitus – esimerkin yksinkertaistamisen vuoksi ajatellaan elämän tarkoituksen olevan maailman parhaan ja mahdollisimman maukkaan pizzan leipominen. Mikäli tämä pizzan leipominen olisi elämän tarkoitus, ei millään suorasti tai välillisesti pizzaan liittyvällä toiminnolla olisi merkitystä tai paikkaa elämässämme. Se olisi kovin ikävää – ainakin minun elämässäni on paljon muutakin mielekästä tekemistä!

Elämällä ei siis ole tarkoitusta. Tämän ansiosta saa jokainen meistä tehdä omalle elämälleen oman tarkoituksensa. Vapauttava ajatus, eikö? Ei ole tarpeen elää polkuyhteiskunnan valmiiksi tallomia taipaleita myöten, vaan voit ottaa kiertoreitin pellon poikki kohti autuaampia mantuja.

Mitä jätän jälkeeni maailmaan? Olen kauan haaveillut suurista eleistä, muistettavista teoista, joilla pakottaa maailma muistamaan elinaikani sen jälkeenkin. Järjestyksessään kolmastoista (13.) blogitekstini käsitteli omaa lusikkalistaani (eng. bucket list). Toisin sanoen asioita, joita haluaisin tehdä ennen lusikkani nurkkaan heittämistä. Halusin kirjoittaa romaanin, juosta maratonin ja rakentaa Afrikan köyhissä maanosissa infrastruktuuria taloudellisen kasvun ja yhteiskunnan kehittymisen kiihdyttämiseksi. Konkreettisia, mitattavissa olevia aikaansaannoksia. Enkä ole unohtanut näitä unelmia. Mutta viisaan tuttavani ansiosta olen oppinut ajattelemaan maailmaan jättämääni jälkiä eri tavalla. Aina kun olen tekemisissä toisen ihmisen kanssa, jättää hän jäljen minuun ja minä häneen. Kenties hän auttoi minua ymmärtämään uuden tieteellisen konseptin, antoi relevantin ihmissuhdeneuvon tai muuten vain piristi mieltäni – ja vice versa. Tämä lienee kuitenkin se tärkein muistojen luomisen keino elämässäni – arjen hetket.

Nykyään koitan ratkaista työhön liittyviä kysymyksiä. Minkälainen johtamismalli on paras? Mikä on tulevaisuuden organisaatio? Tein kandidaatin tutkielmani itsejohtamisesta työvälineenä uudenlaisissa tiimiorganisaatioissa, jotka toimivat vastakohtana perinteiselle hierakiselle johtamiselle. Henkilöt ovat johtajien sijaan itse itsensä johdettavina päättämässä omat tavoitteet ja niiden tavoittamisen keinot. Tässä saattaa ehdottomasti olla jotain ideaa, vaikka sen soveltumisen edellytykset ovat selvityksessä.

Viimeisimpänä olen ratkaissut kysymyksen: saako töihin tulla sairaana? Olen opiskellut työhyvinvoinnin johtamisen tenttiin lukuisia eri työhyvinvoinnin materiaaleja käsitellen psykologista hyvinvointia ja sen merkitystä työn tuottavuuden mittareissa. Vastaus on: älä tule töihin sairaana! Sairaana työskentely ei pelkästään pitkitä sinun omaa parantumista, se vaikuttaa myös negatiivisesti kollegojesi työtehokkuuteen ja luo kokonaisuutena negatiivista organisaatioilmapiiriä. On arvioitu, että sairaana työhön tulemisen (eng. sickness presenteeism) kustannukset ylittävät sairauspoissaolojen (eng. sickness absence) aiheuttamat kustannukset. Sairaana töihin tuleminen viestii epäterveestä tai negatiivisesta esimiessuhteesta (Robertson, Ivan, and Cary Cooper. Well-being: Productivity and happiness at work. Springer, 2011. & https://journal.fi/sla/article/view/8563/6348). Kaikki yritykset oikeuttaa paikallaoloa muiden kuormittumisella, sesonkiajalla tai tuuraajan heikolla tavoitettavuudella ovat vääriä. Sairaana, tai edes kun koet olevani kipeä, töihin ei tulla. Piste.

One down, god knows how many to go.

Hyvä, Antti. Taas yksi elämää askarruttavista kysymyksistä ratkaistuna, sillä sait sille vastauksen. Eikun kompassi kohti seuraavaa vastausta!

En tiedä kuinka pitkälle pääsen tai kuinka kauan tätä voi jatkaa. Mutta tiedän, että se on äärettömän motivoivaa. Oma uteliaisuus elämää kohtaa on suurin lahja, jolla minut on siunattu. Se saa minut nukkumaan pitkään ja heräämään aamuisin täynnä tarmoa. Se ohjaa minua potkimaan itse itseäni eteenpäin. Sitä minä haluan elämältäni.

Vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin.

Mutta miksi?

Vastaukset kysymyksiin ovat meille tärkeitä. Ne toimivat arjessa päätöksenteon perustana, ohjaavat mielipiteitämme, viestivät meille meitä ympäröivästä maailmasta ja tietenkin opettavat meitä.
Valitettavasti vastauksien etsiminen tuntuu yhdeltä isolta loputtomalta oravanpyörältä.

Kun puhun tästä vastausten keräämisen pyhiinvaelluksesta maailmalla, on oloni kuin Herkuleksella. Ei sillä, että ulkoinen habitukseni olisi kovin kreikkalainen. Vaan sillä, että vastausten etsiminen muistuttaa Hydraa vasten taistelua: kun katkaisen yhden kaulan, kasvaa siihen tilalle kaksi uutta. Vastauksen löytyessä ei epävarmuuksien määrä maailmassa ole oleellisesti vähenytynyt juuri mihinkään, vaikka hetken helpotuksen maailmantuskastani (saksaksi Weltschmerz) sain. Aina kun löydät vastuksen yhteen kysymykseen, herää tarve toiselle. Vastaukset saattavat vanhentua, olla vääriä tai ne voivat sinun muuttuessasi muuttua vääriksi.

Herää kysymys: miksi jatkan vastausten etsimistä?
Hmm, hyvä kysymys.
Elämässä on paljon hyviä kysymyksiä.
Voisiko kysymyksiä etsiä, kenties keräillä?
Koskas Kiriakakiksen mukaan kyllä.

“A Day at the Park”

Sarjakuvassa kaksi henkilöä kohtaavat puiston penkillä. Yksi heistä herää vastauksia, toinen kysymyksiä. He käyvät läpi kiivaan debaatin molempien paremmuudesta, päättyen kysymysten keräilijän ilmeiseen voittoon hänen kokoelmansa kasvaessa taas yhdellä uudella hyvällä kysymyksellä, vastausten keräilijän poistuessa paikalta turhaantuneena. Tuskin koskaan on yksi sarjakuva resonoinut enempää sisimmissäni.

http://kiriakakis.net/comics/mused/a-day-at-the-park

Sarjakuva esittelee kiehtovia näkökulmia kysymysten ja vastausten väliseen taistoon. Kysymysten keräilijä kyseenalaistaa vastausten pitkän aikavälin hyödyt: ne ovat käteviä, mutta tylsiä. Ne vanhenevat meitä ympäröivän maailmamme muuttuessa.

Toisaalta kysymykset voivat olla relevantteja ikuisesti. Sarjakuvan mukaan kaikkein merkityksellisimpiin kysymyksiin ei ole tarkoituskaan löytyä vastauksia – kaikista ihmisen pyrkimyksistä huolimatta. Kysymykset inspiroivat meitä, ne herättävät keskustelua, pitävät meidät valppaina ja huolehtivat omasta nöyryydestämme.

Kysymykset vs. vastaukset

Kummat ovat tärkeämpiä: kysymykset vai vastaukset?

Lähes 2000 vuotta sitten elänyt kreikkalainen filosofi Plutarkhos lausui sanat: ”The mind is not a vessel to be filled, but a fire to be kindled.” Tarkoittaako tämä kysymysten olevan ylivertaisia mielen työkaluja?

Bill Ferriter kertoo Yhdysvaltojen opetusjärjestelmän unohtaneen voimakkaiden kysymysten esittämisen taidon kaivaessaan esiin oikeita vastauksia. Hänen mukaansa uudistumisen keskeinen taito on oikeanlaisten kysymysten esittäminen: mielikuvituksen käyttöä asioiden listaamisen mukaan.

LinkedInssä törmäsin myyntiin liittyvään analogiaan aiheesta, joka antaa äänen kysymyksille. Kun automyyjä opetteli vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin liikkeen menopeleistä, ei hän onnistunut myynnissä yhtään sen paremmin. Asiakkaat kiittivät saamastaan informaatiosta ja kävelivät liikkeestä ulos. Kun hän alkoi tämän sijaan vastaamaan asiakkaan kysymyksiin omin kysymyksin, esimerkiksi kysymykseen ”Mikä on ajoneuvon polttoaineen kulutus?” kysymyksellä ”Mihin ajattelit käyttää autoa?” sai hän arvokasta informaatiota asiakkaasta ja hänen tarpeistaan. Kysymykset auttavat vastauksia paremmin myyjää suoriutumaan tehtävissään.

Onko kyseessä siis kysymysten ja vastausten dikotomia – meidän on valittava joko tai? Tuskin. Vastauksia ei ole ilman kysymyksiä. Niiden rinnakkaiselo on väistämätöntä. Mutta se, mihin keskitymme, on omissa käsissämme. Informaation kulta-aikana on oma keskittymisemme tärkein ja halutuin resurssimme.

Hyviä kysymyksiä

Mitkä voisivat olla minun tärkeimmät kysymykseni?
Aiemmin puhuin Jumalan olemassaolosta, elämän tarkoituksesta ja omasta muistettavuudesta. Meitä kaikkia kysymyksiä varmasti, mutteivät ehkä juuri nyt minulle tärkeimpiä. Niihin minulla on jo vastaukset. (Eikä tuo kuulostanut tippaakaan ylimieliseltä!)

Fyütch räppää kysymysten ja vastausten välisestä vastakkainasettelusta laulussaan ”Questions vs. answers.” Hän kysyy muun muassa:

• Kuka minä olen? Mikä on tarkoituksena?
• Miten lopetan kivun ja kärsimyksen?
• Mitä keholleni tapahtuu, kun se lopettaa hengittämisen?
• Voiko pakana mennä taivaaseen?
• Kuinka kauan kestää, että olemme tekoälyn orjia?
• Miksi horoskoopit ovat niin tarkkoja?
• Onko Jurassic Park oikea paikka? Missä on T-Rex?

Kaikki hyviä kysymyksiä, mutta ne eivät resonoi sisimmässäni. Haluanko elämältäni vastauksia, vai jotain enemmän?

Minun kysymykseni

Olen harrastanut meditointia epäsäännöllisesti jo reilun kolmen vuoden ajan. Viime aikoina jopa rutiininomaisesti. Siihen kuuluu aamupuuhien lopuksi YouTubesta 10 minuutin mediaatiomusiikin tai -harjoitteen etsiminen ja sen parissa meditointi.

Yleensä käytän aina eri nauhoitetta, mutta yhteen niistä olen palannut useamman kerran. Siinä on kysymyksiä.

Nauhoitteen lopussa kertoja pyytää minua pohtimaan seuraavia kysymyksiä:
-1. what makes me feel good
-2. what makes me feel complete
-3. how can I show love to others

Nämä tuntuvat tärkeiltä. Ehkä nämä ovat ne tärkeimmät kysymykset – ainakin toistaiseksi.

Mitkä ovat sinun tärkeimmät kysymykset? Kenties aloitan kokoelman.

 

“Sometimes, the question mark is all you can be sure of.”
http://www.patheos.com/blogs/friendlyatheist/2009/08/08/question-mark-or-exclamation-point/

PS. Nopean Google-haun perusteella “Love is the answer” lienee musiikissa toistetuin vastaus. Oletko samaa mieltä?